Miten Espoo voi parantaa lasten ja nuorten uintiturvallisuutta?

Kuluneen kesän aikana saimme useita surullisia uutisia hukkumistapauksista rannoilla ja uimaloissa, ja läheltä piti -tilanteita on ollut paljon. Hukkumistapaukset eivät valitettavasti ole harvinaisia suomalaisessa kesässä, mutta poikkeuksellista tänä vuonna on se, että niin monta lasta ja nuorta on hukkunut. Puutteita on havaittu sekä lasten ja nuorten uimataidossa, että aikuisten suorittamassa valvonnassa.

Vuonna 2022 tehdyn tutkimuksen mukaan kuudesluokkalaisista ainoastaan 55% osaa uida pohjoismaisen uimataitomääritelmän mukaan (*. Uimataito on laskenut sitten viime tutkimuksen (tehty vuonna 2016). Silloin uimataitoisia oli 76% kuudesluokkalaisista.

On tärkeää varmistaa, että lapset ja nuoret ovat turvassa. Jokainen hukkumistapaus on liikaa. Valtuutettu Eva-Lena Gästrin toteaa, että tähän on puututtava kahdelta eri suunnalta: toisaalta uimaopetuksella, joka parantaa lasten ja nuorten uimataitoa, ja toisaalta selkeämmillä toimintatavoilla, joilla lasten ja nuorten vanhemmat saavat riittävän käsityksen turvallisesta valvonnasta ottaen huomioon lapsen tai nuoren iän ja uimataidon.

Espoon valtuuston kokouksella 18.8 Gästrin esitto kysymyksen miten Espoon kaupunki aikoo panostaa koululaisten uinninopetukseen ja miten kaupunki aikoo varmistaa, että lapsia ja nuoria rannoilla ja uimaloissa valvovilla aikuisilla on valvontaan riittävä tietämys? Gästrin miettii onko uinninopetusta mahdollista aikaistaa ja aloittaa jo päiväkodissa (5-vuotiaat) ja lisätä uintikertoja? Ja voisiko valistustyötä aikuisille tehdä yhteistyössä neuvoloiden, päiväkotien, koulujen ja/tai kolmannen sektorin toimijoiden kanssa?

Gästrin teki myös vatuustoaloitteen missä eh Kokouksessa Gästrin teki myös samasta aiheesta valtuustoaloitteen, jossa hän ehdottaa, että Espoon 7–17-vuotiaille lapsille ja nuorille tarjottaisiin maksuttomia käyntejä Espoon uimahalleissa, jotta perheiden kynnys käydä uimahalleissa madaltuisi ja siten lasten ja nuorten vesiliikuntataidot ja uimataito paranisivat. 7–17-vuotiaille voitaisiin esimerkiksi tarjota 10 ilmaista käyntiä vuodessa, Gästrin ehdottaa.

*) Uimataitoiseksi luokitellaan henkilö, joka osaa uida 200 metriä, joista 50 metriä selällään.

Otsolahden kunnostaminen on tärkeää!

Espoon valtuustossa käsiteltiin maanantaina 19.5.25 RKP:n valtuutettu Päivi Puntilan helmikuussa jättämä valtuustokysymys Otsolahden kunnostamisesta. RKP sai viime syksyn budjettineuvotteluissa sisällytettyä vesistöjensuojelun 300K euron lisäbudjettiin Otsolahden tilan parantamisen suunnittelun, joka pohjalta…